Ensi sukellus

http://wedding-yes.blogspot.fi/2009/06/bridal-dress-in-sepia-wedding.html

 Tänään matkasimme äitini ja kolmevuotiaan kummityttöni kanssa kesäpäivän ajelulle Tampereen suuntaan. Netissä kiertänyt huhu 100€ maksavista hääpuvuista Ylöjärven vahinkotavarakeskuksessa piti käydä toteamassa matkalla todeksi. Ja sieltähän niitä pukuja löytyi, rekkiä rekin perään, kokoja laidasta laitaan, pukuja vuosikymmenten takaa tähän päivään.

Vaan löytyikö SE puku?

Kriteereinä puvussa minulla on värin lisäksi malli, laahuksen pituus sekä olkainten lukumäärä. Sovitin kahta pukua, toinen kaunis off-shoulder. Toinen kaunis, yksinkertainen kuin kantajansakin, halterneck.

Vaikka kuinka tönötin ja tuijotin itseäni peilistä, ja ajattelin että that's it, en saanut muuta kuin ahdistuksen aikaan. Ihan tosi, that's it? Toinen puku, ja THAT'S IT? Äidin lähtiessä kummitytön kanssa maksamaan lelut, jotta saatiin myös kolmivuotias innostumaan hääpukuostoksista, oli puku saatava pois päältä. Siis ihan oikeasti, onko tämä nyt se? Täyttääkö tämä nyt ne ihan jokaisen kriteerin mikä mulla oli? Ihan tosissaan, toinen sovittamani puku. Hymyilinköhän edes sitä sovittaessani? Kyllä, se oli hyvä puku. On edelleen. Siellä Ylöjärven rekissä.

Puku ei ollut SE.

Puolisolleni soitin äsken kotiin tultuani. Kerroin sovittaneeni hääpukuja. "No, löytyikö?" kysyi hän (todennäköisesti erittäin toiveikkaana, ottaen huomioon 100€ hintalapun puvuissa). "En ostanut, mutta löytyi yksi ihan kiva"

"Onneksi et ostanut, ihan kiva ei riitä"

Ja oikeammassa hän ei olisi voinut olla. Jos meinaan käyttää tuhottoman ison summan juhlaan, mekkoon ja ulkonäköön, niin "ok" ei ole ok. Puku, joka saa minut hymyilemään, on ok. Puku, jossa tunnen itseni kauniiksi, on ok. Puku, joka pukee minua, on ok. Puku, joka on läheisteni mielestä upea, on ok. Puku, joka täyttää kaikki nämä, on SE puku.

Jenkkiohjelmissa eukot käyttävät pienen kaksion käsirahan verran hääpukuun. Pukuun, joka on päällä päivän. Ehkä sen elämän tärkeimmän juhlapäivän, mutta kuitenkin - päivän. Itselleni prioriteettina on löytää puku, jossa tunnen itseni kauniiksi, mutta ilman että tarvitsee miettiä sen kustannuksia. En aio myydä pukuani jälkikäteen (ainakaan todennäköisesti), koska muutoin olisi aivan sama vuokrata puku alunalkajaan ja säästää. Haluan, että puku on sen verran edullinen, ettei edes rahapulassa tunnu että tällä elettäisiin viikko. Ostan puvun, koska voin aina haaveilla, että mahdollinen tuleva tyttäreni sen päälleen laittaa. Itsekin todella harkitsin äitini puvun laittamista - modattuna toki. Enkä ole sitä pois sulkenut vieläkään.

http://www.cosmopolitan.com.au/bride/fashion-and-beauty
/bride-fashion/2014/5/most-revealing-wedding-dresses/

Tai koska tykkään pukeutua persoonallisesti, ehkä menen tällä.

Muistaisi muuten mummot ja vaarit, myös ne dementiasta kärsivät. 

Ja kirkossa vasen puoli ammottaisi tyhjyyttään.

Ja lapset näkisivät painajaisia vielä keski-iän kriisissä.
 
Ja puoliso kirkossa vastaan kävellessä todennäköisesti kävelisi ohi.