Kyllä äiti tyttärensä tuntee...

... ainakin minun äitini minut. Nimittäin hääpuku, CHECK! Ja kaikki kiitos tästä kuuluu maailman parhaalle ja rakkaimmalle äitille <3

Jo pelkästään hääpukuja katselemaan lähdettiin, kun äitin kollega laittoi viestiä, että heillä päin hääpukuliikkeessä alennus, 50 % kaikista puvuista (www.pop-wedding.fi). Niinpä minä otin puhelimen kauniiseen käteen, soitin, ja varasin ajan keskiviikoksi 26.8. Äkkiä puhelua siskolle, että pääseekö myös mukaan. Hänellä on työhaastattelu. PKELE! Uutta soittoa liikkeeseen, olisiko mahdollista sovitus torstaina 27.8. Kyllä käy. Niinpä minä järjestin työkuvioni vaikeasti, mutta onnistuneesti (suurin piirtein) ja päädyin ajamaan itse 130km matkan virkistyspäivään, jotta pääsee myös sisko makutuomariksi.

Sisko soittaa keskiviikkona, että haastattelu siirtyi, ja olisi hyvä päästä keskiviikkona jo puku kaupoille.... Sisko tarttui puhelimeen, sai ajan varattua, ja minä säädin työasiat nyt takaisin toiseen suuntaan. Hieman siis suunnitelmat heitti, niin sanotusti, härän pyllyä.

Vaan ei sen väliä, keskiviikkona suuntasimme Järvenpäähän.

Minulla oli tietyt kriteerit, jotka piti täyttyä puvussa. Niitä oli 3. Etsin siis itse pukuja, jotka täyttävät nämä kriteerit. Ja löysinkin pari hyvää. Siskokin löysi pari hyvää. Äiti löysi ehkä yhden hyvän, ja yhden mistä jo rekissä sanoin että "äiti, ei". Äiti kuitenkin kovasti sanoi että pitää sovittaa, ja antoi myyjärouvalle puvun.

No, sovitin ensimmäistä (äitin valitsemaa) pukua, ja se oli hyvä. Ei täydellinen, mutta hyvä. Säikähdin. Hitto, äitikö sen puvun löysi... Jatketaan kuitenkin sovittamista, ei se ollut SE puku. Pari muuta, huti, ei mun pukuja. Joskin nämä olivat niitä minun valitsemiani, niitä, jotka täyttivät kaikki kriteerit. Mutta ei, ei mitään fiilistä. "Vanhentaa", "Liikaa kangasta" taisivat olla kommentteja, jotka kaksi vuotta nuorempi siskoni suustaan päästi. Eli ei. 

Ja sitten. Se puku. SE puku. Josta minä sanoin äitille, että "äiti ei". Niin se puku.

Se oli SE puku.

Olen sinänsä ollut aina helppo shoppailija, että kun löydän mieleisen, lopetan etsimisen. Niin kävi myös nyt. On mahdollista, että jossain on puku, joka on vielä parempi. Mutta on erittäin paljon todennäköisempää, että ei ole. Niinpä etsintä loppui siihen hetkeen.

Koska se oli SE puku.

En aio kertoa millainen puku minulla tulee olemaan, se selviää kesäkuussa. Syystä että äitini, siskoni, veljeni ja kaasojeni lisäksi kukaan vieras ei saa tietää millainen pukuni on. Se on yllätys. Sanon "vieras", tarkoitan häävierasta, ja sanon sen siksi, että jok'ikinen työkaverini tietää jo pukuni ulkonäön (EN VOINUT VASTUSTAA!!). Haluaisin hirmuisesti kertoa myös puolisolleni, mutta puren (toistaiseksi) hammasta ja pidän salaisuuteni. Mutta hieno se on, upea, kaunis, ja kaikin puolin tekee minusta hyvännäköisen.

Niin kuin äitini sanoi, se myös näyttää hääpuvulta.

Kyllä vaan, mun äiti tuntee minut selvästi paremmin kuin minä itse. Itse en olisi edes sovittanut sitä pukua. Koska se täytti minun 3:sta kriteeristä yhden. Ja silti se oli täydellinen. Todellakin, täydellinen.

Kirsikkana kakun päällä, se oli äitin valitsema.

Koska äiti on paras.

Kiinan puvuista

Koska olen utelias uuno, en voinut pysyä poissa tietystä Facebookin ryhmästä (joskin taas ärsyttää niin paljon että lentänen kuin leppäohjus parissa päivässä pois ryhmästä, ja estän itseni lisäämisen takaisin). Tänään keskustelussa on kiinasta tilatut hääpuvut. Argumentteja, kuten kuvitella saattaa, on puolesta ja vastaan. Tällä hetkellä keskustelu on siirtynyt Kiinan lapsityöhön, ja kuinka sitä ei pidä tukea. Maailma siis paranee!

Argumentti 1. Suomessa puvut on kalliita, Kiinassa halvempia
Sanoivat hääpukukauppiaat mitä tahansa, tämä on totta. Kiinassa myydään 100€ pukua, joka Suomessa maksaa 500€. Tämä tekee Kiinan puvusta halvemman (perusmatikkaa, 500 on enemmän kuin 100).

En ole hääpukuliikkeiden alan asiantuntija, hittovie, en sitten vanhojen tanssipuvun ostamisen jälkeen ole edes kyseisessä liikkeessä käynyt (joskin muutosta tulossa tällä viikolla!). Mutta sen verran minun maalaisjärkeni minulle kertoo, että ne puvut siellä rekeissä on noin kahdeksan(toista) kertaa laadukkaampia kuin ne Kiinasta tilatut (hence tuo 500€ - 100€ hintakamppailu). Senkin verran tiedän, että myös Suomesta on mahdollista saada hääpuku alle tonniin, jopa alle viiteen sataan.

Argumentti 2. Suomalaista työvoimaa pitää tukea!
Sanokaa mitä sanotte, tämä on paras argumentti. Se, ettei kaikilla ole siihen varaa, on ikävä tosiasia. Voisin uskoa, että valtaosa teettäisi itselleen puvun suoraan suunnittelijalla, jos budjetti sen antaisi periksi, eikä tarvitsisi sen takia häissä natustaa näkkäriä.

Keskustelussa on käyty hölmöä väittelyä siitä, kuinka "ei minun hääpukuostokseni vaikuta Suomen talouteen". Eli siis täysin unohdetaan se tosi asia, että kaikki ostoskäyttäytyminen vaikuttaa Suomen talouteen. Ei se yksi mekko muuta asiaa suuntaan tai toiseen, se on totta, mutta kyllä - se vaikuttaa. Jos kaikki ostaisivat hääpukunsa Suomesta kivijalkakaupoista, montakohan kymmentä, jos ei sataa ja jopa tuhatta, suomalaista työvuotta me lisättäisiin?

Argumentti 3. Saman puvun saa Kiinasta.
Tähän et usko itsekään. Toisilla käy hyvä tsäkä, ja puku on hyvin tehty. Toisilla käy helvetin huono tsäkä, ja puku on oksennuksen vihreä ja  yltäpäältä kuivuneessa kuumaliimassa. Tämä on tuuripeliä.

Argumentti 4. Kaikki saavat itse tehdä päätöksen oman pukunsa ostamisesta.
Ja tämä on muuten aivan totta. Kellään muulla ei ole mitään varaa sanoa, ostatko pukusi Kiinasta, Kontulasta vai teetätkö sen Lappalaisella porofarmarilla. Vain sinä teet sen päätöksen. Silti et voi ottaa itseesi, jos suomalainen yrittäjä pyrkii kertomaan niitä negatiivisia puolia valinnastasi - hänellä on valitettavaa kokemusta mihin hän argumenttinsa perustaa.

Olisin tekopyhä, jos väittiäisin, etten selaa vBridalin ja JJhousen sivujen valikoimia, ja ole jopa kerran melkein tilannut pukua sieltä. Enkä ole todellisuudessa vielä sulkenut sitä vaihtoehtoa kokonaan poiskaan. Tiedostan, ettei valintani oli se eettisin mahdollinen, ja olen itse itseni argumentoinut pussiin tässä tekstissä, mutta so what?

Olen myös puntaroinut vaihtoehdon kanssa, jossa muokkaan äitini hääpuvun sopivaksi ompelijalla. Tämä taas on niin maan perkeleen eettinen ratkaisu ettei toista ole (tuen suomalaista työtä hei aivan julmetusti, ja kierrätän samalla). So what?

Eniten kuitenkin puntaroin sen vaihtoehdon kanssa, että sovittamalla löydän liikkeestä itselleni mieluisen puvun omaan budjettiin sopivalla hinnalla. Mietitään muita vaihtoehtoja sitten seuraavaksi. Joka tapauksessa teen päätökseni ihan sen mukaan, mistä löydän mieluisimman puvun - kuten pitäisi muidenkin tehdä. Kaikille ihmettelijöille voi sanoa so what?


ps. nyt keskustelu on siirtynyt jo terrorismiin...

Häätarpeita

Jos häitä järjestäessä pitäisi hankkia pappi ja kirkko, juhlapaikka ja pitopalvelu, bestman ja kaaso, sormus ja esteettömyystodistus, olisin tyytyväinen. Tykkään järkätä meidän häitä, mutta voi että on paljon muistettavaa! Tällä hetkellä käyn kauppaa vesikarahveista Facebookin kirpputorilla. Siis vesikannuista pöytiin. Vesikannut! Nekin pitää muistaa!

Mitä kaikkea pientä yksityiskohtaa häissä sitten pitää olla? Olen suhteellisen suurpiirteinen ihminen, ja olen aina ajatellut, että kukaan ei kuitenkaan muista häistä jotain helvatin serviettejä. Vaan nyt kun suunnittelen omiani, niin kyllä niillä muuten on merkitystä! Äitini haluaa ehdottomasti, että häissämme on kirjaillut servietit, ja niin tuo puolisokin ajatuksesta innostui. Ja onhan se kiva, olen lämmennyt ajatukselle.

Mites sitten leikit, pelit ja sen sellaiset? Puheita toivon häihini - äitini ainakin puhuu, siskoni on uhonnut, kaasoilta toivon sanan tai kaksi (viinilasillisen tai kahden(toista) jälkeen), anopilta ja apelta sana, ehkä myös bestmanilta. Lisäksi meille tulee hääbingo hyytävän hyvine yksityiskohtineen. On meillä myös maailman parhaat palkinnot, ainakin pääpalkinto. Hääkimpun sekä sukkanauhan heitot meille tulee, ehdottomasti - tästä en jousta! Häätanssi, kakunleikkuu, tietenkin ohjelmassa.

Ja ne pirun vessakorit....

Sormusta mä metsästän... Tahdon saada suuren... Puoliso pelkää pirusti....

Viime aikoina hääsuunnittelussa ei ole sen suuremmin muuta tapahtunut, kuin sormuksen metsästystä. Tähänkin syynä on useissa koruliikkeissä pörräävät alet. Mitään ei vielä ole ostettu, mutta tyyleissä yritetty päästä jonkinsortin päätelmään. Mutta voi - ei ole helppoa! Olen aina ollut sellainen shoppailija, joka tietää mitä tahtoo, etsii sen ja ostaa pois. Vaan nyt on aivan täysin eri ääni

kellossa!!

Kihlasormukseni on suhteellisen massiivinen - noin 0,6cm leveä hopeinen rinkula, jossa on kolme timanttia ja "raitoja" (eli siis syvennyksiä, mikä lie oikea termi sormuksesta puhuttaessa...). Ajatuksenani kultakauppaan astuessa, oli saada jotain tällaista kihlan kaveriksi.


Hopeiden sormuksen rinnalle siis ajatuksena valkokultainen timanttisormus, ja rivitimanteilla. Leikin hetken ajatuksella, että olisi koholla oleva yksi timantti, mutta ei se ole mun juttu. Mutta valkokulta rivitimanteilla - that's it! Vaan mitä käy kun korukaupassa proovaan sitä sormusta. Ei minkäänlaista tunnereaktiota. Se on vaan blaaaaaaaaa. Koska kihla on niin massiivinen, ei sellainen sormus, jota ajattelin näytä sen rinnalla yhtään miltään.

Niinpä katsottava hiukan muita malleja.

Ja muuten niitähän on nyt katsottu. Reilusti, eli runsaasti, eli jatkuvasti ja törkeän paljon.

Nyt on selvillä millainen se sormus pitää olla.

Valkokultainen?
Ei
Rivitimanteilla
Vähän
Hyvin mätsäävä kihlan kanssa?
Ei.

Kuinka innostunut olenkaan keltakultaisesta sormuksesta! Se näyttää mainiolta kihlan rinnalla - juuri siksi että ovat niin erilaiset! Ensirakkaus oli kelta-valkokultainen sormus, jossa dimangit menevät "laineina". Sormuksessa näyttäisi olevan kymmeniä timantteja, totuus oli 4. Puolison mielestä ei tarpeeksi hieno minulle (aivan, hänen mielestään. Tästä syystä rakastan tuota ihmistä). Itse en niin ajatellut että timanttien määrällä on väliä. Seuraava sormus lainehti timantteja keltakultaisessa rinkulassa. Aivan mahtava. Tyyli on siis nyt selvästi selvillä.

Vaan mikä se lopullinen valinta on siis? Vielä ei mitään ole ostettu. Mutta joka ikisessä liikkeessä, jossa olemme käyneet, on yksi tietty sormus pistänyt silmään ja saanut pienen "haaaaaa" elämyksen aikaan. Timantteja kymmenen. Eikä tarvitse valita mitä kultaa sormus olisi, sillä se pitää sisällään niin kelta-, valko- kuin punakultaa. Ja se on aivan mahtava. Budjettia ajatelleen ei niin mahtava, mutta ollaan häiden suunnittelun lomassa päätetty, että budjetti on ennemmin ohjenuora... Kun jotkun asiat vaan on niin super. Ja ei nyt ihan kaikkia pöytäkoristeita muutenkaan lasketa eurolleen....

Lupasin puolisolle, että lusitaan lomat, varataan kirkko ja sitten mennään sormus kauppaan. Mutta vakaa usko minulla on, että tämä sormus minulle lähtee sieltä mukaan:

Sormusten kuvat lainattu Kultajousen sivuilta

Vaan löytyi kultakauppareissulta jotain häihin, joka on jo ostettu huippuhalpaan 32€ hintaan. Nimittäin vihkiparin skumppalasit! Ajatuksena oli että kaiverretaan niihin vielä hääpäivä, mutta ovat niin koristeelliset, etten tiedä onko niin tarpeen. Mutta jos mun mies sanoo, että sydämin ja "timantein" koristellut lasit on tosi hienot ja älyttömän kivat, ei voi mennä kovin väärän! Ja muuten, ne on tosi hienot ja älyttömän kivat!