Kyllä äiti tyttärensä tuntee...

... ainakin minun äitini minut. Nimittäin hääpuku, CHECK! Ja kaikki kiitos tästä kuuluu maailman parhaalle ja rakkaimmalle äitille <3

Jo pelkästään hääpukuja katselemaan lähdettiin, kun äitin kollega laittoi viestiä, että heillä päin hääpukuliikkeessä alennus, 50 % kaikista puvuista (www.pop-wedding.fi). Niinpä minä otin puhelimen kauniiseen käteen, soitin, ja varasin ajan keskiviikoksi 26.8. Äkkiä puhelua siskolle, että pääseekö myös mukaan. Hänellä on työhaastattelu. PKELE! Uutta soittoa liikkeeseen, olisiko mahdollista sovitus torstaina 27.8. Kyllä käy. Niinpä minä järjestin työkuvioni vaikeasti, mutta onnistuneesti (suurin piirtein) ja päädyin ajamaan itse 130km matkan virkistyspäivään, jotta pääsee myös sisko makutuomariksi.

Sisko soittaa keskiviikkona, että haastattelu siirtyi, ja olisi hyvä päästä keskiviikkona jo puku kaupoille.... Sisko tarttui puhelimeen, sai ajan varattua, ja minä säädin työasiat nyt takaisin toiseen suuntaan. Hieman siis suunnitelmat heitti, niin sanotusti, härän pyllyä.

Vaan ei sen väliä, keskiviikkona suuntasimme Järvenpäähän.

Minulla oli tietyt kriteerit, jotka piti täyttyä puvussa. Niitä oli 3. Etsin siis itse pukuja, jotka täyttävät nämä kriteerit. Ja löysinkin pari hyvää. Siskokin löysi pari hyvää. Äiti löysi ehkä yhden hyvän, ja yhden mistä jo rekissä sanoin että "äiti, ei". Äiti kuitenkin kovasti sanoi että pitää sovittaa, ja antoi myyjärouvalle puvun.

No, sovitin ensimmäistä (äitin valitsemaa) pukua, ja se oli hyvä. Ei täydellinen, mutta hyvä. Säikähdin. Hitto, äitikö sen puvun löysi... Jatketaan kuitenkin sovittamista, ei se ollut SE puku. Pari muuta, huti, ei mun pukuja. Joskin nämä olivat niitä minun valitsemiani, niitä, jotka täyttivät kaikki kriteerit. Mutta ei, ei mitään fiilistä. "Vanhentaa", "Liikaa kangasta" taisivat olla kommentteja, jotka kaksi vuotta nuorempi siskoni suustaan päästi. Eli ei. 

Ja sitten. Se puku. SE puku. Josta minä sanoin äitille, että "äiti ei". Niin se puku.

Se oli SE puku.

Olen sinänsä ollut aina helppo shoppailija, että kun löydän mieleisen, lopetan etsimisen. Niin kävi myös nyt. On mahdollista, että jossain on puku, joka on vielä parempi. Mutta on erittäin paljon todennäköisempää, että ei ole. Niinpä etsintä loppui siihen hetkeen.

Koska se oli SE puku.

En aio kertoa millainen puku minulla tulee olemaan, se selviää kesäkuussa. Syystä että äitini, siskoni, veljeni ja kaasojeni lisäksi kukaan vieras ei saa tietää millainen pukuni on. Se on yllätys. Sanon "vieras", tarkoitan häävierasta, ja sanon sen siksi, että jok'ikinen työkaverini tietää jo pukuni ulkonäön (EN VOINUT VASTUSTAA!!). Haluaisin hirmuisesti kertoa myös puolisolleni, mutta puren (toistaiseksi) hammasta ja pidän salaisuuteni. Mutta hieno se on, upea, kaunis, ja kaikin puolin tekee minusta hyvännäköisen.

Niin kuin äitini sanoi, se myös näyttää hääpuvulta.

Kyllä vaan, mun äiti tuntee minut selvästi paremmin kuin minä itse. Itse en olisi edes sovittanut sitä pukua. Koska se täytti minun 3:sta kriteeristä yhden. Ja silti se oli täydellinen. Todellakin, täydellinen.

Kirsikkana kakun päällä, se oli äitin valitsema.

Koska äiti on paras.