Neidistä rouvaksi.

http://theyouthculturereport.com/wp-content/uploads/2013/04/ball-n-chain-marriage.jpg

Tässä taannoin, jotakin jenkkiläistä hääohjelmaa katsoessani, koin ensimmäisen stressinpoikasen: tajusin, että helvettos, mustahan tulee vaimo. Neiti-ihmiset valmistautuivat kimpin kiinniottoon, kun morsian selkä heihin päin valmistautui taasen viskomaan kimppua innokkaille neitokaiselle. Ja silloin se iski: enää ikinä, siis IKINÄ, en ole siellä vastaanottavassa päässä. Kerran vippaan kimpun menemään, ja morsiuskimppuhulinat mun osalta on sitten siinä. 

Siis ihan oikeasti, musta tulee ROUVA....

Toinen "siis ihan oikeasti me ollaan menossa naimisiin" tajuaminen tuli kun vein pyykkejä pyykkitupaan. Rappukäytävän alakerrassa katselin nimitaulua, ja mietin että tuostahan pitää sitten saada tuo toinen sukunimi pois kun on häät vietetty. Siitä mietin sitten muita nimiasioita: ajokorttikin pitää vaihtaa. Silloin se iski. Siis ajokortti. Mun ajokortissa ei kohta enää lue mun neiti nimi, vaan rouva nimi. Tässähän menee koko identiteetti uusiksi! 

Siis ihan oikeasti, musta tulee ROUVA....? 

Stressaako mua muuten naimisiin meno, tai epäilisinkö hetkeäkään etteikö se olisi juuri oikea ratkaisu? En. Asiat alkaa vaan konkretisoitumaan, ja sitä kautta asioita miettii eri vinkkelistä: tässä ihan oikeasti mennään naimisiin, eikä vaan järjestetä häitä. Tässä ihan oikeesti ollaan lupaamassa ääneen (muutenkin kuin toisillemme), että kyllä me ollaan yhdessä aina, eletään elämämme vanhoiksi korpuiksi asti yhdessä. Luvataan rakastaa toisiamme vielä kun ollaan kuin kuusituntia kylpyammeessa lilluneita ruttunaamoja. Ääneen sen sanominen kaikkien meille tärkeiden ihmisten ympäröimänä ei varmasti muuta yhtään mitään, ja samalla se muuttaa kaiken mihin on totuttu. 

Siis ihan oikesti, musta tulee ROUVA!